Minkä kokoisen yrityksen kannattaa käyttää kuittipalvelua?

Jos yrityksesi on suuri ja kuittisälää on paljon, on selvää, että pystyt säästämään kolmea asiaa käyttämällä kuittipalvelua:

  • Aikaa

  • Rahaa

  • Hermoja (omia, kirjanpitäjän sekä vero- tai tilintarkastajan)

Aikaa, koska kuittien kanssa ei tarvitse painia ylimääräistä. Rahaa, koska hyvin hoidetut kuitit laskevat kirjanpidon hintaa ja oikein lasketut kilometrit keventävät verotustasi tuntuvasti. Hermoja, koska kukaan ei hyödy siitä, että kirjanpidon lippulaput ovat pöytälaatikossa makaamassa tai niitä skannaillaan joulun välipäivinä, kun muut lomailevat.


Me kuulemme myös usein, että asiakas ei koe tarvitsevansa kuittipalvelua, koska kuitteja tulee vain muutama kuukaudessa.


Kaikki yrityksen kulut kannattaa aina viedä kirjanpitoon. Tavalla tai toisella! Jos koet että WhatsApp on helppo tapa toimittaa kulut, niin olemme mielellämme avuksi. Meille ei ole merkitystä onko yritykselläsi meidän kautta kulkevia kuluja kaksi vai kaksituhatta kuukaudessa.


Me veloitamme vain sen mukaan, minkä verran kuitteja meille tulee. Kesälomilla laskua ei tule, jos et palveluamme käytä. Koronan aikana palvelumme hinnoittelun erinomaisuus korostui. Kun matkustaminen romahti niin meiltäkään ei lähtenyt suurta laskua asiakkaille, kun kiinteitä maksuja ei ole.


Isommalle ja pienelle yritykselle me olemme edullinen ja helppo tapa toimittaa kuitit. Laita viestiä niin kerromme mielellämme lisää.